Onpa kiva noiden kaikki ihanoiden kommenttien jälkeen kertoa, että kas. Eihän me SITTENKÄÄN saatu sitä kämppää. Se italialaisheebo vaikutti tosi kivalta ja käski ilmoittaa mahdollisimman pian meidän päätöksestä kämpän suhteen ja sitten kun ilmoitettiin, niin se rupesi kiemuroitsemaan. Ja nyt emme ole enää kuulleet siitä mitään. Emme siis muuta Luigin ja Marion kanssa.
Mutta. Hätä ei ole tämän näköinen. Expatsin flat sharing osastolle ilmaantui yllättäen toinen "haetaan kahta kämppistä" -juttu ja minä vastasin siihen ensi tilassa. Kun yöllä tulimme Arkin keikalta sähköpostissani odotti viesti, joka alkoi Dear future-flatmates... Ranskalainen Loic ja espanjalainen Luis tahtovat meidät kämppiksikseen. Kämppä on suuri, 140 neliötä, halvempi kuin edellinen ja meille kaikille neljälle löytyy sieltä huoneet. Ainoa puute on se, että siellä ei ole sänkyjä... Tosin se tuntuu aika pieneltä murheelta enää. Menemme sitten ostamaan patjoja ja nukumme neljä kuukautta lattialla. Jee. Menemme tänään katsomaan siine poikien kanssa sitä kämppää. Emme vielä tiedä, mihin aikaan. Loic lupasi ilmoittaa sitten, kun tietää.

No se kämppäasioista. Mutta Ark. Ah ja voih. Luojan kiitos en ole enää viisitoista, olisin varmaankin seonnut tuolla keikalla täysin. Se oli us-ko-ma-ton. Ola kyllä todella otti yleisön omakseen. Mahtavaa. Siinä vaiheessa keikkaa, kun pyyhin Olan hikeä omalta otsaltani saatoin todeta, että ehkei kaikki Ruotsista tuleva ole sittenkään ihan pyllystä. :)

Ei minulla sitten muuta. Elämä on yllätyksiä täynnä.