Ihminen voi tulla melkoisen pienistä asioista onnelliseksi. Ostin edellisen kerran Ikeassa käydessäni ostin 50 kappaletta minigrip-pusseja. 25 niistä on suuria ja pinkkejä. Ja toiset 25 vihreitä ja vähän pienempiä. Kuljetan niissä eväät kouluun, yleensä tiistaisin ja torstaisin. Tänään tulin ihan valtavan onnelliseksi, kun pesin tiistaina käyttämäni pussit. Kun ajattelin sitä, että kun olen säästeliäs ja jaksan puhdistaa nuo pussit aina käytön jälkeen (ne ovat aika paksua muovia), niin voin olla niistä onnellinen vielä monta vuotta. Hienoa.

Teimme tänään kävelyretken Hradcanskan sydämeen. Menimme käymään torilla, jota olimme jo moniaita kertoja katselleet. Luulin sitä pitkään ruokatoriksi, mutta se olikin vaatetori. Ostimme sieltä sitten suuret kasat hurjan halpoja pehmosukkia. Sen jälkeen kävelimme pitemmälle Hradcanskan suuntaan. Osa taloista oli hurjan pelottavan näköisiä ja tuntui siltä, kuin oltaisiin tehty aikahyppy jonnekin vuoteen 85 tai jotain. Mutta sitten. Löysimme ihanaisen leipomokahvilan, jossa kylmän kävelyretken päätteksi joimme kuumat kaakaot ja söimme suklaamungit. Hintaa tälle tuli hiukeat yksi euro ja joitain senttejä päälle. Hurjaa.

Hyppäsimme sitten Dejvickalta ratikkaan ja päätimme vielä ratikkaretkeilläkin.  Matkustimme meidän suuntaan menevien ratikoiden päättärille. Eikä maailma edes loppunut sinne.

Olen onnellinen tästä meidän kodista täällä, vaikka meidän Doris-toveri onkin aika hankala kämppis. Tänään siivoilin täällä vähän ja veimme myös Milkan kanssa roskat. Meille kertyy täällä jotenkin ihan käsittämättömiä määriä roskaa. Se on vähän kamalaa. Kävimme sitten roskaretken lisäksi kävelemässä vielä vähän tässä lähiympäristössä. Löysimme katolisen kirkon, jonkun sport clubin ja hotellin. Ja muutamia taloja, joissa oli oikeasti piikkilanka-aidat ympärillä. En todella ymmärrä, miksi joku tahtoo ympäröidä talonsa moisilla.

Huomenna aloitamme projekti Scandinavian Housella. Menemme sinne johonkin elokuvailtaan, jonka jälkeen keskustelemme projektista. Aika jännää. Ja vähän pelottaakin. Toivottavasti siitä tulee kuitenkin  hyvä juttu. Toivon vaan, että saadaan huomenna sovituksi suurin osa meidän työtehtävistä, koska ne ihmiset siellä tuntuvat to-del-la kiireisiltä.

Ja ai niin. Tänään toinen äiti löi lastaan metrossa. Tämä on sitten kumma paikka.