"On yö ja hyvin myöhä, kun tätä kirjoitan..."

Kellohan on 2.20. Jee. Menin jo kerran nukkumaan ja nukuin tähän asti. En nuku enää. Voin siis kertoa eilispäivästä. Lauantaista.

Emme tehneet kertakaikkiaan yhtikäs mitään. Lojuimme kotona, kiroilimme ranskalaiskämppiksemme kotibileitä, jotka valtasivat koko meidän keittiön. Datailimme ja vain lojuimme. Totesimme sitten, että on pakko lähteä kauppaan, koska meillä ei ollut mitään ruokaa.
Ensimmäisessä ratikassa tuntui olevan ihan kamalan huono ilma ja aloin tulla huonovointiseksi. Kaupassa oloni vainen paheni, kylmä hiki nousi iholleni. Lähdimme kotiin päin ratikoimaan. Vaihdoimme ratikkaa Hradcanskalla, mutta jo seuraavalla pysäkillä oli juostava ulos ratikasta, koska olin ihan oikeasti oksentaa. Masuun sattui, vain vapisin ja hikoilin. Joku elämää hirveämpi pahoinvointikohtaus ihan ilman mitään näkyvää syytä. Se oli kamalaa. Lopulta pääsimme kotiin, kun minun masu rauhoittui sen verran, että saatoin matkustaa ratikassa neljä peräkkäistä pysäkkiä.
Sitten tulin kotiin, makoilin peiton alla ja katsoin Shrekiä.

Vieläkin on vähän hassu olo. Kotibileet sentään kaikkosivat meiltä ehkä joskus kahdeksan maissa. Johan ne olivatkin kahdelta aloittaneet.

Jos olisin huomenna vähän parempivointinen voisin mennä uimaan. Meinasin tehdä sen jo eilen, (hassua kirjoitella näin kahden päivän rajamailla) mutta en sitten tullut lähteneeksi. Podoli on joku hillitön uimakeskus, jossa on ilmeisesti myös ulkoaltaita ympäri vuoden. Kuulostaa hyvältä. Pipo päässä uimaan pakkasella.

Aloitamme maanantaina projektin Scandinavian housella. Menemme Mikaelin kanssa katsomaan talon kirjastoa, että josko sille voisi tehdä jotain. Maailma on hassun pieni, Mikael on ollut vaihdossa Alkio-opistolla. Ja vuoden opiskelun jälkeen hän oikeasti puhuu Suomea todella hyvin lähes ilman minkäänlaista korostusta. Aika hieno suoritus.

Olin ihan varma jo tässä yöllä, että huomenna on maanantai. Kun tuntui niin sellaiselta sunnuntaisyndroomalta tämä herääminen tähän aikaan.

Tuntuu aika hassulta se, että ne lentoliput on nyt olemassa. Kun tämän ajan päättyminen täällä on ollut niin epäselvä, että joskus tammikuun lopulla sitten tullaan pois. Nyt meillä on päivä. 22. Se tuntuu ihan hyvältä. Mutta ei se tarkoita sitä, että täällä olisi huono ja ikävä ja tyhmä olla. Haluan kokea tämän kaiken täällä ensin ja sitten tulla kotiin. Se on ehkä enemmän sellainen "kaikella on aikansa" -ajatus.

Jepujee. Kenties nyt yritän nukkua. Jos huomenna olisi vähän onnistuneempi päivä noin olojen suhteen.

Ja ai niin. Kiitos tälle taustalla soivalle Juha Tapiolle siitä, että hän on viettänyt minun kanssa monia unettomia yöhetkiä täällä.

"Yötä riittää taas, en jaksa nukahtaa, mä nousen uudestaan.
Avaan parvekkeen ja tuijotan ilmaa.
Tunnot tulvii taas, niistä sänkyyni seuraa pyytämättä saan."

"Minkä saan, se täytyy mun kuluttaa, voimatkin."

"Yötä riittää taas mut kanssa ajan juoksun en pysty kisaamaan.
Vuodet vanhenee, mutta lapsi niiden alla joskus palelee."