Tänään on keskiviikko. Meillä oli tänään espanjantunti. Ja meidän onneksemme se hullu huutaja ei tullutkaan! Saimme olla koko tunnin ihanaisen Carlos Torresin kanssa. Koin jonkinmoisia kielellisiä oivalluksia espanjantunnilla, ehkäpä minun kannattaisi jatkaa sen kielen opiskelua Suomessa sitten.
Ensi viikoksi pitäisi valmistaa esitelmä Argentiinasta. Ensimmäinen espanjankielinen esitelmä ikinä, hui. :)

Kerroin joskus aikaa sitten siitä, kuinka Loikan geimeissä hajosi kylpyhuoneen vesiputki. Eilen, kun tulimme koulusta kotiin Milkan kanssa, kohtasimme pihalla talon vanhan ladyn, meidän varsinaisen vuokranantajan siis. Hänen kanssaan meillä ei ole yhteistä kieltä, hän kun puhuu vainen tsekkiä. Hän sitten viittoi meidät mukaansa ja vei meidät asuntoon, joka on meidän kämpän alapuolella. Kamaluus oikeasti, mitä se vahinko on saanut aikaan. Siellä on mennyt osa lattiaa pilalle ja vesivahinko on kahden huoneen katossa. Hirveää, kun ei sitten näiden kielimuurien takia saanut sanotuksi, että me nukuimme autuaasti koko geimien ohi, tosin korvatulpat korvissa metelin vuoksi. Ainoa asia, joka tuli selväksi, oli mummon toteama "no party". Hirveää. Kun ne on olleet meille niin hirvittävän mukavia. Ja sitten joku satanan pölvästi menee järjestämään 30 hengen geimit, joissa tapahtuu vaikka mitä. Nii-in ikävää.
Meidän pitäisi keskustella Loikan kanssa siitä, että onhan se ilmaissut tuonne alakertaan, että kyse oli hänen geimeistä ja että hän ottaa täyden vastuun asiasta. Koska sellainen olisi vähintäänkin kohtuullista.

Lojuimme tänään ympäri kaupunkia eri kahviloissa, kun emme jaksaneet lähteä kotiin koulun ja töiden välissä. Satuimme vahingossa löytämään yhden erittäin kodikkaan ravintolan läheltä Vaclavske namestia. Ruokalistassa kerrottiin, että kahvila on osa vammaisten työllistämisprojektia. Siis että kahvilassa työskentelee kerrallaan 10 vammaista, kahden vuoden sopimuksella. Heidän tehtävänsä on siis hoitaa ravintolasalin  pyörittäminen, ruokien tarjoilu ja  niin edelleen. Kahden vuoden työskentelyjakson jälkeen suurin osa vammaisista työllistyy heille suunnittellun sopeuttamisohjelman avulla.
Saimme ravintolassa huomattavasti parempaa palvelua kuin keskimäärin täällä missään. Tarjoilijasetä puhui englantia paremmin kuin ehkä yksikään tarjoilija aiemmin. Tuli niin hyvä. mieli. :) Ja ruokakin on käsittämättömän halpaa.

Joulu tulee ihan pian. Vaikka täällä on hyvä olla ja tuntuu, että aika loppuu ihan kesken, niin silti tuntuu aika ihanalta ajatella, että kolmen viikon ja neljän päivän kuluttua minä olen kotona, Suomessa. Kai se oikeasti on niin kuin sanotaan, että parasta kaikissa reissussa on kotiinpaluu.